Matkani tähän päivään
Voi kuinka monta kertaa olenkaan aiemmin haaveillut siitä, että minulla olisi lapsesta asti ollut selkeä visio siitä mikä haluan olla isona. Ja että olisin tehnyt sitä kohti töitä koko elämäni. Sen sijaan olen ollut välillä todella hukassa. Jos sullakin on välillä ollut fiiliksiä, että et ole löytänyt vielä sitä omaa polkuasi - tää teksti on sulle.💕 Yläasteella käytiin opon sekä opettajien kanssa keskusteluja siitä, että mitä haluan tehdä isona ja mihin kouluun lähtisin peruskoulun jälkeen. Menisinkö lukioon vai lähdenkö lukemaan ammattiin? Ehkä kosmetologi olisi kiva? Pohdittiin sitä, missä aineissa olen hyvä ja minkälaisesta tekemisestä pidän. Niiden pohjalta aloin haaveilemaan vastaanottovirkailijan työstä. Pääsisin puhumaan eri kieliä ja palvelemaan asiakkaita - sounds good!
Koska suoraan vastaanottovirkailijaksi ei päässyt opiskelemaan, täytyi suorittaa ensin jokin ravintola- ja hotelli-alan perustutkinto. Aloitin kaksoistutkinnon; lukio-opinnot sekä tarjoilijan opinnot samassa paketissa. Ensimmäinen työharjoitteluni oli kahvilassa, josta oli suora näkymä hotellin vastaanottoon. Kuusi viikkoa katselin vastaanottovirkailijoiden töitä ja totesin, ettei se ehkä olekaan ihan niin kiinnostavaa, kuin ehkä olin kuvitellut. Päätin, että haluan silti suorittaa tutkintoni loppuun, jotta mulla on edes yksi ammatti. Opintojen matkalla mulle puhkesi myös paniikkihäriö sekä krooninen jännetuppitulehdus. Kumpikaan ei oikein sovi yhteen tarjoilijan ammatin kanssa. Opintojen loppusuoralla totesinkin, että en tulisi pystymään työskentelemään sillä alalla. Niimpä opintojen jälkeen päätin pitää välivuoden. Se venyi ja mitä enemmän aikaa meni, tuntui että olin enemmän ja enemmän hukassa.
Välillä tein töitä eri paikoissa, mutta sitä omaa juttua ei tuntunut löytyvän. Kävin niin työkkärin järjestämällä uravalinta psykologilla, mutta yritin intensiivisesti myös itse miettiä, että mitä mä oikein haluan tehdä? Vapaa-ajalla harrastelin valokuvausta sekä kirjoittelin omaa blogiani. Jossain vaiheessa törmäsin mainokseen, Visualistin tutkinto Helsinki Design Schoolissa - mikä se semmoinen on? Tutustuin siihen ja jokin mun sisällä heräsi. Täähän ois just mua varten! Siinä hetkessä tajusin, että hei - mähän rakastan visuaalisuutta. Se näkyy mun harrastuksissakin. Mutta... Tutkintomaksu 3600€! Mulla ei ollut kertakaikkiaan mitään mahdollisuuksia lähteä siihen.. Kuinka lamauttavalta voi tuntuakaan, kun löydät sen oman juttusi, mutta sulla ei ole mahdollisuutta lähteä toteuttamaan sitä. Jatkoin tutkimista, löytyisikö jostain muualta samaa tutkintoa? Pitkän tutkimisen jälkeen löysin kuin löysin! Paikallinen te-toimisto järjestää visualistin ammattitutkintoa, se tuntui lottovoitolta! Hain ja pääsin sinne. Opintojen alkamisesta 7kk päästä, mulla oli kuin oli visualistin paperit taskussa. Aloitin työnhaun, mutta mitään ei löytynyt. Koska tutkinto oli aika tiivis ja lyhyt, aloin epäillä että ehkä ne paperit eivät vakuuta työnantajia. Samana kesänä päätin aloittaa valokuvaamisen kevytyrittäjänä. Harrastuksesta tuli työ. Olin innoissani, halusin kehittyä ja saada mahdollisimman paljon kuvauskeikkoja. Seuraavan vuoden alussa aloin miettiä, että haluan kouluttautua lisää. Haluan päästä työskentelemään myös visuaalisen suunnittelun parissa. Koska pelkät visualistin paperit eivät auttaneet löytämään töitä, halusin kouluttautua lisää. Löysin mediapalvelujen toteuttajan tutkinnon. Valokuvaamista, videoita, visuaalista suunnittelua ym - just sitä kaikkea, jota rakastan vapaa-ajalla harrastaa! Hain ja pääsin opiskelemaan. Se tuntui tosi omalta jutulta. Opintojen aikana pääsin tekemään myös asiakastöitä. Ne tuntui tosi kivalta ja luontevalta, koska yrittäjyyden myötä asiakasprojektit oli tulleet tutuiksi.
Valmistuin puoli vuotta suunniteltua aiemmin ja multa jäi viimeinen työharjoittelu pois. Se työharjoittelu, joka mun piti suorittaa sellaisessa yrityksessä, johon haaveilin työllistyväni. Aloitin työnhaun. Tein videoCV:n, selasin kaikki mahdolliset työpaikka-ilmoitussivustot, lähetin avoimia hakemuksia suoraan yrityksiin, hyödynsin LinkedIniä, Facebookia, Instagramia - tuntui että käänsin kaikki mahdolliset kivet. Ja ei mitään... Hain niin oman alan töitä, mutta myös muita töitä. Oli niin assari kuin myyjänkin paikkoja. Ja ei millään. Sain niin paljon "valitettavasti valintamme ei osunut sinuun" viestejä tai sitten en saanut kertakaikkiaan mitään vastauksia. Tällä hetkellä tilanne on siis se, että tulevaisuus näyttäytyy hyvin epävarmalta. Tuntuu, että töitä ei saa, jos ei ole kokemusta. Mutta mistä ihmeestä sitä kokemusta vastavalmistuneena saa, jos kukaan ei ole valmis antamaan mahdollisuutta? Mä oon itse sitä mieltä, että se pelkkä kokemus ei takaa, että on hyvä työntekijä. Miksei motivaatio ja halu oppia riitä? Samalla, kun etsin sitä omaa paikkaani - yritän kursseilla kouluttautua lisää. Tällä hetkellä käyn yrittäjyysopintoja sekä Italian kielen opintoja. Aion opiskella myös lisää markkinointia. Jospa jostain niistä saisin sen kilpailuedun, joka edesauttaisi sitä työpaikan löytämistä. Toivon, että tämä tarina saa onnellisen lopun. Toivon sitä myös joka ikiselle siellä ruudun toisella puolella, joka kamppailee samanlaisten asioiden kanssa! Tehdään parhaamme, mutta muistetaan myös olla armollisia itsellemme! Onko sulla samankaltainen tarina? Olisi kiva kuulla myös teidän tarinoita! Kerro kommenteissa tai vaikka sähköpostilla, jos haluat jakaa ja keskustella! #uratarina #työnhaku
